Viimeinen tahto

Testamentti. Ihmisen viimeinen tahto siitä, mitä hänen omaisuudelleen tapahtuu kuoleman jälkeen. Vai onko? Testamentin tekijä ei enää itse ole näkemässä, miten hyvin tai huonosti hänen tahtonsa tosiasiassa toteutuu.

Kenen kannattaa pohtia testamentin tekemistä?

Aina eivät asiat suju niin kuin oli ajatellut, eivät myöskään kuoleman jälkeen. Syitä on monia. Ei ole tullut lainkaan pohtineeksi testamentin tekemistä eikä sitä, kenelle omaisuus voi päätyä perintönä.

Avopuolisoiden ja uusperheellisten on erityisen huolellisesti pohdittava tulevaisuuden tapahtumia.

Aika harva haluaa perintönsä päätyvän ex-puolisolleen. Tämä on kuitenkin mahdollista, jos tilannetta ei ole huomioitu testamentissa.

Jokaisen kannattaa tarkistuttaa oma tilanteensa asianajajan kanssa.

Entä jos ole jo tehnyt testamentin?

Testamenttia tehtäessä ei aina ole osattu ottaa huomioon erilaisia tulevaisuuden tilanteita. Tai tekijän oma tilanne on oleellisesti muuttunut testamentin teon jälkeen. Tai testamentin sisältö on epäselvä.

Testamenttia voi muuttaa tai sen voi peruuttaa, onneksi.

Olisiko aika tarkistuttaa tekemäsi testamentin toimivuus?

Ensiaskel testamentin tekoon ja tarkistukseen

Uskallatko Sinä jättää tahtosi toteutumisen epävarmaksi? Toimistomme kohtuuhintainen lakineuvonta -palvelu sopii hyvin testamentin tarkistukseen.

Oletpa jo tehnyt testamentin tai et, kannattaa tämänhetkinen tilanne tarkistaa kokeneen lakimiehen kanssa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Viimeinen tahto”

Kommentointi on suljettu.