Kumman tien valitset?

Asioita voi hoitaa monella tavalla. Sinulla on todellinen valta valita, miten haluat oman tilanteesi ratkaista. Seuraavassa kaksi eri vaihtoehtoista reittiä ristiriidan ratkomiseen. Kumpi niistä olisi Sinulle mieluisampi vaihtoehto?

Riita käräjille?

Riitatilanteessa kumpikin osapuoli palkkaa itselleen lakimiehen. Asiassa käydään pitkään kirjeenvaihtoa lakimiesten välityksellä, mutta juttu ei vaan etene. Lopulta toisen kiistakumppanin pinna pettää ja hän pyytää lakimiehestään viemään asian käräjille.

Vuosien päästä saadaan vihdoinkin ratkaisu. Johon kumpikaan osapuoli ei ole tyytyväinen. Ja rahaa paloi rutkasti juristipalkkioihin. Jäi paha maku suuhun. Osapuolet eivät kohdatessaan enää edes tervehdi toisiaan. Sitä vaikeampaa, mitä useammin tällaisia kiusallisia kohtaamisia tulee eteen. Asia jää piinaamaan. Ja osapuolet pysyvät lopun ikäänsä vihamiehinä.

Vaihtoehtona riidan sopiminen

Vaihtoehtoinen uudenlainen ristiriitojen ratkaisu. Toinen osapuolista ottaa yhteyttä lakimieheen, joka osaa välittää sovintoa riitapukarien välillä. Osaa hommansa ihan oikeasti. Sovinnon saavuttaminen on kaikkien kannalta hyvä asia. Molempia kuunneltiin, molemmat saivat vaikuttaa lopputuloksen syntymiseen. Entiset suhteet säilyvät, hymyillään kun tavataan. Elämä jatkuu.

Kakkosvaihtoehdon mukaiset yhteystiedot löydät meiltä.

Sovinnollisuus on toimintamme kantavia kulmakiviä. Ota yhteyttä ja huomaa ero!